Fanfaari sukupuolirasismille

Oli muuten lähellä, ettei lentänyt vehka parvekkeelta, kun RKP:n presidenttiehdokas Eva Biaudet vastasi Ylen vaalitentissä lukiolaispojan esittämään kysymykseen siitä, kuinka tasa-arvo toteutuu suomalaisessa asevelvollisuudessa, joka koskee vain miehiä. Biaudetin pohdiskeleva vastaus kuului jokseenkin näin: "Niin, nykyäänhän tytötkin voivat osallistua asepalvelukseen, joskaan ilmoittautumista ei ole tehty mitenkään erityisen helpoksi... Tytöthän joutuvat esimerkiksi maksamaan lääkärin alkutarkastuksesta, kun se taas pojilla kuuluu ikään kuin pakettiin".

Hetken aikaa puntaroin, että tajusiko Biaudet pojan suomeksi esittämän ongelman väärin äidinkielensä takia, vaiko siksi, ettei hän ehkä sittenkään ole tasa-arvon, vaan yksinomaan naisten paremman aseman asialla.

Arhinmäelle ja Haavistolle puolestaan pisteet siitä, että he ovat selvästikin tajunneet tasa-arvon tasa-arvoisuuden muita paremmin.

São Paulo, Brasilia

Maresias, Brasilia

Musiikkimaailman parhaat 2011

Levyt:

1. Children of Bodom – Relentless, Reckless Forever (FIN)
2. Red Hot Chili Peppers – I'm With You (USA)
3. Nessbeal – Seléction Naturelle (FRA)
4. In Flames – Sounds of a Playground Fading (SWE)
5. Falcko – Première Mi Temps (FRA)

6. Foo Fighters – Wasting Light (USA)
7. Sniper – A Toute Epreuve (FRA)
8. Sefyu – Oui, Je Le Suis (FRA)
9. The Sounds – Something to Die For (SWE)
10. Soprano – Le Corbeau (FRA)

11. Looptroop Rockers – Professional Dreamers (SWE)
12. Médine – Table D'écoute 2 (FRA)
13. Youssoupha – En Noir & Blanc (FRA)
14. Jane's Addiction – The Great Escape Artist (USA)
15. Machine Head – Unto the Locust (USA)

16. The Black Keys – El Camino (USA)
17. Coldplay – Mylo Xyloto (UK)
18. Timbuktu – Sagolandet (SWE)
19. Kemopetrol – A Song & a Reason (FIN)
20. Lenny Kravitz – Black & White America (USA)


Keikat:

1. Foo Fighters (Kalasatama 26.6.2011.)
2. Slayer (Helsingin jäähalli 17.3.2011.)
3. Children Of Bodom (Helsingin jäähalli 22.3.2011)
4. In Flames (Helsingin jäähalli 16.11.2011)
5. Megadeth (Helsingin jäähalli 17.3.2011.)


Kansitaide:

1. Foo Fighters – Wasting Light

2. Médine - Table D'écoute 2

3. Red Hot Chili Peppers – I'm With You

4. In Flames – Sounds of a Playground Fading

5. Looptroop Rockers – Professional Dreamers

Parhaat kirjat 2011

1. Kem Nunn – Tijuanan aallot
2. Dan Fante – Pilvien pesijä
3. Mons Kallentoft – Sydäntalven uhri
4. Jens Lapidus - Luksuselämää
5. Leif GW Persson – Possujuhla

6. Kari Hotakainen – Jumalan sana
7. Efraim Medina Reyes - Olipa kerran rakkaus mut mä tapoin sen
8. Wladimir Kaminer - Ryssändisko
9. Jack London - Etelämeren seikkailuja
10. Tommi Melender – Ranskalainen ystävä

Guilty

"Sanon nuorille naisharjoittelijoille, että istuvat vähän kauemmas Mitro Revosta" - paljastaa nimetön lähde Ylelle... Johan oli raskauttavaa! Kuka tahansa voi sanoa, ettei lapsia pidä päästää Paavon lähelle, muttei se silti Paavosta pedofiilia tee. Hetkittäin tuntuu, että tätä naiseuden pyhyyttä käytetään aika epäreilulla ja häikäilemättömällä tavalla lyömäaseena miehiä vastaan. Varsinkin kun tietää kuinka yliolkaisesti  seksuaaliseen häirintään suhtaudutaan, jos uhrin ja tekijän sukupuolet eivät täsmääkään oletusarvon kanssa.

Opeth - Heritage

Opethin taannoin ilmestynyt Heritage on erikoinen levy. Se kuulostaa välillä kekseliäältä ja omaleimaiselta, toisinaan taas pelkästään uuvuttavalta. Levy on laulettu kokonaan cleanina, ja se on tunnelmaa lukuunottamatta täysin toista maata kuin bändin edellinen levy. Muun muassa Black Sabbathin retrohengellä ja Martin Beck -elokuvien tunnusmusiikkia muistuttavalla tunnelmoinnilla rakennettu Heritage on eittämättä luova levy, mutta omaan korvaani myös hieman väkinäisen oloinen. Se kuulostaa hetkittäin siltä, kuin oleellisin pointti olisi ollut tehdä sellainen levy mitä kukaan muu ei tekisi - kuulostipa se sitten hyvältä tai ei. Heritage on varmasti mielipiteitä jakava teos, ja siinä on myös hienot piirteensä. mutta omalla kohdallani se ei vastoin odotuksia kuulunut kuitenkaan vuoden onnistuneimpien levyjen joukkoon.

Herranpelko

Aika heikolla pohjalla on maamme kärkimedian kritiikki vakuusneuvotteluja kohtaan, kun kovimmat vasta-argumentit perustuvat Financial Timesin mielipiteeseen, Suomen ratkaisujen vertaamiseen täysin eri tilanteessa olevien maiden erilaisiin päätöksiin, vaalilupausten lunastamiseen ja lainaneuvotteluissa käytettyihin työtunteihin. Tämän aamun Helsingin Sanomat kirjoittaa pääministeri Kataisen yrittävän nyt paikata Suomen kolhiintunutta mainetta, koska kehtasimme mennä vaatimaan yhtään muiden EU-maiden etua ajattelematta itsellemme vakuuksia. Mitä vuosikymmentä me oikein elämme? Alkot ovat tulleet keskustoihin ja samaa sukupuolta olevat voivat virallistaa suhteensa, mutta Suomenko pitäisi edelleen vain nyökytellä, kun Saksa ja Ranska kertovat mikä olisi heille parhaaksi?

Jos nyt katsotaan luottoluokituksia ja sitä, kuinka hyvin mikäkin EU-maa on omaa talouttaan rakentanut, niin en ihan heti keksi sellaista valtiota, josta Suomen pitäisi ottaa mitään kyseenalaistamatta mallia. Sille on syynsä, miksi maamme asioista ovat päättämässä Katainen ja Urpilainen, eivätkä esimerkiksi Angela Merkel, Financial Times tai mikään muukaan media. Lehtien sivuilla on helppoa huudella ympäripyöreitä ja populistisia viisauksia, kun väärässä olemisen voi kuitata olankohautuksella. Se vain taitaa olla näille vanhanliiton toimittajille hiukan turhan kova paikka, kun nykyhallitus ei kierräkään maailmaa hattu kourassa ja suu soukalla, kuten tapana on ollut.

Jens Lapidus - Luksuselämää

Tyyli: Kuin musavideossa. Ennen: Perinteisempää. Nyt: Vähän liian rentoo. Silti, loistava kirja ja Jens Lapidus mennyt eteenpäin. Koko Stockholm noir -trilogia on muovautunut kirja kirjalta mielenkiintoisella tavalla eteenpäin. Rahalla saa oli hetkittäin vastenmielisen raaka, mutta kirjoitettu konstailemattomimmin, ja sikäli miellyttävin lukea. Siistissä kostossa teksti oli muuttunut "nopeilla leikkauksilla" sävytetyksi gangsta-kieleksi, mutta samaan aikaan Lapiduksesta oli kehittynyt loistava koukuttaja.

Trilogian viimeinen osa - Luksuselämää sijoittuu tyylillisesti johonkin kahden edeltäjänsä väliin. Siinä ei ole aivan samanlaista paloa kuin edellisissä kirjoissa, mutta se tuntuu kirjoitetun sopivammalla määrällä itsevarmuutta. Tarinan päähenkilöistä on kasvanut matkan varrella sen verran mielenkiintoisia hahmoja, ettei Luksuselämän tarvitse pitää niitä enää aivan niin aktiivisesti elossa. Ehkä juuri tästä syystä trilogian päätösosan juoni tuntuukin nousseen jollakin kypsällä tavalla keskeisempään asemaan. Se on aiempaa eleettömämpää, mutta samalla myös ovelampaa ja ennen kaikkea arvaamaottomampaa. Luksuselämää ei riuhdo, mutta siitä huolimatta se kääntää kuvioita päälaelleen täysin mielensä mukaan.

Syysmyrsky I

Vaikkei myrskyn virallinen raja tänään kai ylittynytkään, puhalsi tuuli rannassa silti sen verran voimakkaasti, että kuulokkeet lähtivät korvista, henki salpautui ja hupparikin meinasi karata päältä. Aallokko oli Suomenlahdella tuulen suunnasta johtuen poikkeuksellisen näyttävä.